Tällä viikolla on ollut vaikea olla törmäämättä julistuksiin tulevasta, osuvasti nimetystä Mustasta perjantaista. Jokaisessa laajalevikkisessä sanomalehdessä, sosiaalisen median mainostulvassa ja radiossa toistuvat minareettikutsut pian koittavasta kulutuksen bakkanaalista. Oksymoroni ”kulutuskulttuuri” kuvaa mainiosti nykyajan henkeä – sana ’kulttuuri’ tulee latinan viljelyä tarkoittavasta verbistä colere, mikä viittaa pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen kasvatukseen ja uuden luomiseen. Kulutus sen sijaan tarkoittaa, no, kulumista, tuhoamista. Etymologisesti tarkastellen kulttuurin merkityssisältö on karkeassa ristiriidassa siihen nykyään liitetyn kulutuksen kanssa.

Kulttuurilla on moninaisia merkityksiä, mutta laajasti ajatellen sen voi nähdä ihmisyhteisön henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuutena, joka mahdollistaa yhteisön toiminnan ja ylipäätään tekee sen jäsenilleen ymmärrettäväksi ja merkitykselliseksi. Talouskasvuun, markkinoihin ja ostovoiman lisääntymiseen perustuva kulttuuri on verrattain uusi tekijä ihmiskunnan historiassa, mutta sen vaikutukset tuntuvat yksilötasolta biosfääriin asti. Siinä missä muinaisissa korkeakulttuureissa toiminnan vaikutuksia saatettiin suunnitella seitsemän sukupolven päähän, ovat nykyiset aikajänteet vaalikausien ja kvartaalien luokkaa.

Toinen asia, jota ei ole voinut enää viime aikoina väistellä jos on yhtään seurannut mediaa, on ilmastonmuutoksen, sukupuuttojen ja muiden ekologisten kriisien eteneminen. Näistä ilmiöistä tuotetaan enemmän ja tarkempaa tieteellistä tutkimusta kuin koskaan, ja tulokset ovat lievästikin sanottuna hälyttäviä. Tieteellinen yhteisö on yhtenäisesti osoittanut ihmisen toiminnan lämmittävän ilmastoa radikaalisti, ja seuraukset sekä ihmiskunnalle että ekosysteemeille ovat tuhoisia. (Ai mutta entäs ne kuuluisat 3 % tutkimuksista, jotka ovat ristiriidassa tämän konsensuksen kanssa? Niin paljon kuin haluaisinkin uskoa tämän kaiken olevan vain pahaa unta, näin ei ole. https://qz.com/1069298/the-3-of-scientific-papers-that-deny-climate-change-are-all-flawed/ )

Nyt ei puhuta vain nurkan takana odottavasta lamasta tai hiihtomaajoukkueen doping-kärystä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo tällä hetkellä arktisten alueiden keskilämpötilojen nousuna, aavikoitumisen leviämisenä ja jäätiköiden vetäytymisenä – vain muutaman mainitakseni. Totta puhuen nämä ilmiöt ovat aina tuntuneet sopivan etäisiltä ja koulukirjamaisilta, jotta niistä ei ole osannut huolestua. Nyt kun maailma on siirtymässä yhä epävakaamman ilmaston aikakauteen, jota leimaavat paheneva kuivuus, siitä seuraava satojen miljoonien ihmisten joutuminen pakolaisiksi ja tämän kanssa käsi kädessä kulkeva fasististen poliittisten liikkeiden ja levottomuuden kasvu, alkaa konkretiaa olla liiaksikin. Tämä tapahtuu nyt, ei 50 vuoden päästä.

Ilmastonmuutos ahdistaa. Olen nähnyt tarpeeksi katastrofielokuvia, jotta mieleni osaa kehystää tavallisena iltapäivänä näkemäni asiat – autojen letka moottoritiellä, lentokoneiden kaukainen kumu pilvimaton takana, naudanlihapakettien läjä kylmäaltaassa – vihjeiksi tulevasta, tyynestä myrskyn edellä. Ahdistus itsessään ei ymmärtääkseni ole perustunne, vaan useimmiten kasauma erilaisia, usien tukahdutettuja epämiellyttäviä tunteita. Ensimmäinen askel ahdistuksen kanssa elämiseen on kuulemma näiden tunteiden nimeäminen ja niiden hyväksyminen, pyrkimättä niistä eroon. Ilmastonmuutosta en voi täysin poistaa vaikka haluaisinkin, ja sama näyttäisi pätevän sen herättämiin tunteisiin, joten kai tässä voisi ainakin tehdä sinunkaupat.

Erillisyyden tunteet ovat tulleet kovin tutuiksi, kokemus siitä että valtaosa ihmisistä ei käsitä mitä nyt tapahtuu. Useimmiten ihmisjoukossa liikkuessa nämä tunteet valtaavat mielen, herättävät näkemyksiä siitä että olen yksin tämän painon kanssa. Pelko herää, kun mietin lapseni tulevaisuutta ja sitä, millainen on se tuntematon ja entistä turvattomampi maailma, johon hänet aikanaan saattelen. Turhautuminen ja viha nousevat esiin kun kuuntelen poliitikkojen tyhjiä lupauksia ja käsittämättömän vastuutonta toimintaa, jolla vain pyritään takaamaan lisäetuja nyt vallassa oleville ryhmille ja sukupolville. Epätoivoa olen pyrkinyt kaikin keinoin välttämään olemalla lukematta ihan kaikkea ilmastonmuutosuutisointia ja -tutkimuksia. Toivo on ollut odotettu vieras, mutta näille kutsuille se harvemmin ilmaantuu.
​
Miten tällaisen tunnekavalkadin ja tulevaisuuskuvan kanssa voi elää ajautumatta kyynisyyteen ja nihilismiin? Ranskalainen sosiologi Émile Durkheim (1858–1917) käyttää anomian käsitettä puhuessaan tilanteesta, jossa yhteiskunnan tai ihmisyhteisön yhteisiä arvoja ei hyväksytä tai ymmärretä. Tämä aiheuttaa monissa yhteiskunnan jäsenissä epätoivon ja emotionaalisen tyhjyyden kokemuksia: elämässä ei ole järkeviä tavoitteita, koska haluaminen ja tavoittelu on merkityksetöntä. Ilman tavoitteita ja tulevaisuusnäkymiä ihmiset vieraantuvat toisistaan ja yhteiskunnasta, jäävät tuuliajolle.

Onko nykyinen omaa tuhoaan kohti kiihdyttävä kulutuskulttuuri anomian tilassa tai merkki laajalle levinneestä anomiasta? Durkheim kirjoitti anomiasta 1800-luvun lopun Ranskassa, jota teollistuminen ja kaupungistuminen olivat muuttamassa. Tämä uusi yhteiskunnallinen tilanne muodosti tarpeen sitä tutkivalle tieteenalalle käsitteineen. Anomia ei kuitenkaan ole vain historialliseen aikaan ja paikkaan sidottu käsite, vaan se kuvaa yleisemminkin ihmisyhteisöjen reagointia vallitseviin olosuhteisiin – tästä syystä se sopii ohjenuoraksi maailman nykytilan tarkasteluun.
​
Anomian perspektiivistä tarkasteltuna ilmastonmuutokseen liittyvä ahdistus tulee helpommin käsitettäväksi; tällaisessa ristiriitatilanteessa, jossa tutkimustieto kertoo yhtä ja julkinen keskustelu toista, ei ole ihme jos kokee vieraantumisen ja toivottomuuden tunteita. Enkä ihmettelisi, jos erillisyyden tunne ilmastoahdistuksen kanssa olisi osittain harha – yllättävän moni on huolissaan ilmastonmuutoksesta, kun vain uskaltaa kysyä. Aihetta ei ehkä haluta käsitellä syvemmin, koska sen kautta hahmottuva kuva tulevaisuudesta tuntuu kestämättömältä. Nykyisen järjestelmän sisällä tarjottavat tavoitteet – menestys, viihtyminen, markkinoilla myytävä onnellisuus – tyhjenevät haluttavuudestaan kun niitä tarkastelee suhteessa tulevaisuudennäkymiin.

Ilmastonmuutos kuitenkin loistaa poissaolollaan päivänpoliittisista puheenaiheista ja julkisesta keskustelusta, ja jos asia on politiikassa esillä, käsitellään sitä hyvin harvoin sillä vakavuudella millä ilmiöön tulisi suhtautua. Tämä on omiaan voimistamaan erillisyyden ja vieraantumisen kokemusta – mitä väliä tällä sivilisaatiolla on, jos se toistuvista varoituksista huolimatta painaa kaasua kun pitäisi kaikin voimin kiskoa hätäjarrusta? Nykyään unohtaminen ja viihtyminen on myös helpompaa kuin koskaan, jokaista epämiellyttävää tunnetta tai tylsyyden hetkeä voi milloin vain paeta viihdeteollisuuden tai some-yhtiöiden markkinoiman puudutuksen pariin. Nämä kulttuurituotteet voivat herättää voimakkaita tunteita ja oivalluksia, mutta niistä ei ole navigoimaan kartoittamattomassa tulevaisuudessa.

Yksi reaktio tähän muutokseen on peruuttaminen nationalistisiin unelmiin yhtenäiskulttuurista, mutta tämä on sotaisa ja vaarallinen tie. Väkivaltaiset äärioikeistolaiset liikkeet ovat nousseet vastaamaan turvattomuuteen ja poliittisten utopioiden kaipuuseen. Vaihtoehtoisten tulevaisuuskuvien ja tavoitteiden luominen on siksi ensiarvoisen tärkeää ilmastonmuutoksen vastaisessa toiminnassa. Anominen näköalattomuus, josta nykyajan oikeistopopulismikin versoo, on reaktio vallitsevan poliittisen ja ideologisen järjestelmän vaikutuksiin, ei mikään maailmasta itsestään ilmenevä totuus. Millaisia tulevaisuuskuvia kohti haluamme kulkea? Niiden sanoittaminen ei ole taivaanrannan maalailua, vaan olennainen osa hedelmällistä muutostoimintaa.

Musta perjantai on pian ohi ja vaihtuu lumettomaan joulukuuhun. Pimeyteen loimottavien mainostaulujen ja jouluvalojen hohteessa on hyvä olla läsnä niille synkemmillekin tunteille, ne voivat kertoa jotain mikä muuten hukkuu mediapauhun ja viihteen kohinaan. Jos ahdistaa ja surettaa, se on ihan ok – niin meitä muitakin. Huoli tulevasta ei sitä kuuntelemalla ehkä katoa mihinkään, mutta sen kautta saattaa hahmottua selkeämpi näkemys siitä, mihin suuntaan tulee edetä.

In Karstein Volle's artwork Cycles -series deals with a future where oil dependency and climate denial prevails, aptly depicting one of the key underlying issues concerning climate change. This work is part of a collaborative conversation on climate change between the artist and myself, representing the futures research perspective from the Finland Futures Research Centre (University of Turku), under a wider curated project by Ilmastokanava. Over the many months of discussions that covered the multitude of ethical implications for the future, often during the process we naturally returned to the subject of dependency of oil - fossil fuel as a key theme and its implications for future generations, especially considering our own children. From this position Volle envisioned through his works a future conversation set in the year 2036 between his grown up daughter and a fuel hungry machine.

In an industrial bunker setting it is a solitary girl that confronts the robotic-economic-growth-machine that is still addicted to fossil fuel, with a window view that revealing a devastated and drowning Helsinki outside. This scene accentuates the critical issue of sea rise that for many parts of the worlds's coastal regions will increasingly be vulnerable and affected, perhaps one of the most tangible aspects of climate change. Symbolically Helsinki under water with only its rooftops emerging offers a vision of how much a changed city it could become in the future, even if it is not probable in the near future. This depicts a clear causal effect of global climate change and brings the issue to Helsinki's doorstep, a city that perhaps has not yet experienced the full potential of the forces at play and especially considering its slow transition to renewable energy .The depiction of the machine as an addict encapsulates the sickness through dependency and denial, brazenly proud of its dependency on oil and the energized rush that it gives, while at the same time deluded in its own addiction fuelled psychosis. The girl meanwhile seems to be talking him down from a bad trip, trying to calmly rationalize the benefits and dangers of its disease, while urging change. Where the machine is manic and drunkenly overly expressive, the girl on the other hand is composed and determined although frustrated. Perhaps reflecting scientist's discussions with climate deniers. It was not her generations decisions that have brought about the diminishing quality of life on the planet, but it is her alone who is left to face them. Volle's images manages to darkly and satirically communicate the effects of inaction and perpetuation of a fossil era.

From the perspective of a futurist the aim often is not to make predictions but to open up the alternative futures, to rather provide several future scenarios where different opportunities and challenges exist. Or perhaps to establish a preferred vision of the future that would be useful to explore. These can challenge our assumptions about the present and offer a way to gain useful information about the future. Rarely do futurists make utopias or dystopias as scenarios, however on the other hand it is the role of the artist to fully explore these darker issues and exactly to explore and communicate these meanings further. And in this role artistic work itself has a vital role to play in communicating and exploring the underlying societal problems of climate change, that often are not tackled in formal studies. This reflects the critical position in a recent paper by Tyszczuk & Smith (2018) that suggested that that the IPCC scenario work on climate change would benefit greatly from the voices and methods from the arts, humanities and culture that are currently missing voices. In this way arts and culture have an important role to play in the needed transformation.



​

Amos Taylor  is a project researcher at the
Finland Futures Research  Centre, University of Turku.
Currently he is researching the ethical implications
of the future bioeconomy.

​Ref.
Tyszcsuk, Renata & Smith, Joe. 2018.
Culture and climate change scenarios:
The role and potential of the arts and humanities in responding to
the ‘1.5 degrees target’.
Current Opinion in Environmental Sustainability
Volume 31, https://doi.org/10.1016/j.cosust.2017.12.007

Ilmastokanavan kesän taiteilijat Ronya ja Kyösti Salokorpi kokevat kasvisruokavalion hyväksi keinoksi  hillitä ilmastonmuutosta. ​Kesän yhteistyöjärjestömme Animalian intresseihin kuuluu eläinten oikeuksien lisäksi myös eläintuotannon aiheuttaman ympäristökuormituksen ja ilmastonmuutoksen taltuttaminen  . Climatevegan.org -sivusto suosittelee vegaaniutta myös  mikäli poliittinen ja yleinen passiivisuus turhauttaa. 

Oops!- biisiä/musiikkivideota voi kutsua ilmastoaktivismitaiteeksi, mutta olisiko se myös ilmastovegaanitaidetta? Tehdäänkö eläintuotantoa ja maapallon vääristynyttä ruokajärjestelmää ilmastovinkkelistä kommentoiva taidetta paljonkin? Internet-haulla löytyy vegaanitaiteilijoita ja myös vegaanitaideryhmiä, mutta ilmastonmuutoksesta ja eläinperäisen ruoantuotannosta sisältöä taiteeseensa ammentavia taiteilijoita ei löydy helposti. Eläimet ovat vaikka piirroksen/maalauksen motiiveina selkeitä, mutta ilmastonmuutos on aiheena monimutkainen ja haasteellinen. Miten eläintuotannosta ja ilmastonmuutoksesta voisi tehdä viestinnällisesti toimivaa taidetta? 

Amy Guidry tekee nettisivujensa luonnehdinnan mukaan surrealistisia maalauksia ihmisen ja maapallon suhteesta sekä pohtii yhteyttä kaikkien elämänmuotojen ja elämänsyklin välillä. Guidryn nettigallerian lukuisissa maalauksissa on silmiä, pääkalloja, eläimiä, joiden pää tai ylävartalo puuttuu ja niiden tilalla on maisema. Väistämättä eläimet näyttävät irrallisilta ja eristetyiltä. Niiden olinpaikat ovat karuja ja maisemien puut keskimäärin lehdettömiä. Surrealistisuus  tekee kauhistuttavan kauniista, vaihtelevan tasoisista kuvista etäisiä. Guidryn teokset shokeeraavat luonnottomalla luontokuvauksellaan ja ovat jollakin tapaa pelottavia: ekosysteemi ei ole enää entisensä, eikä tulevaisuudessa toimi lainkaan,  jollemme me toimi nyt.

Vincent J.F. Huang on tehnyt varsinaisen ilmastovegaaniaktivismitaideteoksen, joka kitsiydessään huvittaa ja hirvittää: kahden sämpylän ja lisukkeiden välissä on litistynyt ja nuutunut jääkarhu. Absurdi huumori tuntuu lähestyttävämmältä kuin Guidryn surrealistinen romanttinen tyyli. Huangin teos on tekstiiliveistos ja muodoltaan hampurilainen; ango-amerikkalainen, kaikkialle levinneen kulutuskeskeisen kulttuurin ruokasymboli. Kolmiulotteisuus ja koko lisäävät teoksen vaikuttavuutta. Pihvinä sämpylöiden välissä on ilmastonmuutoksen kehittymiseen osaton eläinkunnan edustaja jääkarhu. Teos näyttää ongelman luonnottomassa karmeudessaan, mutta myös ratkaisun; kulutuksen ja lihansyönnin vähentämisen. Vitsikkään oloinen teos näyttäytyy faktojen valossa pätevältä: FAO arvioi, että eläintuotanto on vastuussa 14,5% maailman kasvihuonepäästöistä, kun taas Worldwatch Institute arvioi päästöjen olevan jopa 51% luokkaa.

Vegaanisuudesta ja taiteilijuudesta tulee väistämättä mieleen muusikko Moby. Hän on erityisesti eläinten oikeuksien puolustaja, mutta mainitsee, että vegaanius kannattaa myös ihmislajin säilyttämisen puolesta. Moby ei käsittele ilmastonmuutosta taiteessaan, vaikka siviilipersoonana aiheesta puhuukin. Näin toimivia julkkis/taiteilijastatustaan vaikuttamistyössä käyttäviä on muitakin. Ehkä ihanteellisinta ja tehokkainta olisi tehdä molemmat? Suomessa olisi edelleen Mobyn tai Leonardo di Caprion paikka vapaana. Kuka suomalainen julkkistaiteilija laittaisi persoonansa, statuksensa ja luomisvoimansa peliin ilmaston puolesta, ?

​Tuore Science-lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa ensiuutisoinnin mukaan vakuuttavasti, että vegaaniksi ryhtyminen on suurin ilmastoteko, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä.  Lihatuotanto ja siihen tiiviisti kytköksissä oleva maidontuotanto vievät yli 80 prosenttia maapallon viljelyalasta mutta vastaavat vain alle 20 prosentista maapallolla kulutetusta proteiinista. Maapallon maanisäkkäistä on nykyään yli 80 prosenttia ihmisiä ja ihmisen hyödyntämää karjaa.
Olemme pitkään eläneet kestämättömällä logiikalla, jossa kasvatamme valtavan määrän ruokaa, jonka syötämme karjalle sen sijaan että söisimme sen itse. Ruokajärjestelmämme on rikki, ja seurauksena on sekä nälänhätää, että ilmaston lämpenemistä.
Tätä ei kuitenkaan uskoisi missä tahansa suomalaisessa ruokakaupassa eikä sen paremmin kun katselee miten politiikkaa tehdään. Lihatuotteita ovat hyllyt täynnä, eikä niissä ole tupakka-askien tapaan varoitustarroja. Tehotuotettua naudanlihaa tai maitoa saa niin halvalla, että  voisi luulla sen olevan ongelman sijaan jopa suositeltavaa ravintoa.
Suomessa ilmastokysymykset eivät vaikuta ruuantuotantoon tällä hetkellä juurikaan. Vaikka uudet kasvipohjaiset proteiinit ovat kauppojen hittituotteita ja potentiaalinen vientivaltti, politiikassa meillä pyritään varmistamaan, että tehotuotanto saisi jatkua mahdollisimman häiriöttä. Ilmasto näyttäytyy politiikassa lähinnä asiana, joka kiinnostaa mikäli siitä voi hyötyä: Helsingin tuoreessa matkailuohjelmassa viitataan siihen, miten ääri-ilmiöiden lisääntyessä ilmastonmuutoksen myötä Helsinki on yhä houkuttelevampi matkailukohde suhteellisen vakaan sääympäristönsä ansiosta.
Mitä sitten pitäisi tehdä tilanteen muuttamiseksi?
Koska lihatuotannon ympäristövaikutukset ovat kiistämättömiä, on voimakkaasti tuettava kestäviä vaihtoehtoja samalla kun lihan hintaa korotetaan. Tämä on tehtävä kuitenkin niin, että se ei kurita vain köyhimpien kukkaroita niin että varakkaammat voivat jatkaa elämäänsä kuten ennenkin. Vegaanisten proteiininlähteiden hintaa on laskettava politiikalla samalla kun eläinperäisten tuotteiden saatavuutta pitää hankaloittaa.
Mitä pidempään tärkeiden muutosten kanssa viivytellään, sitä kalliimmiksi ja hankalammiksi ne tulevat. Voisi luulla, että myös maatalouden kannalta olisi fiksua panostaa sellaiseen tuotantoon, joka on pitkällä tähtäyksellä kestävää ja kilpailukykyistä, sen sijaan että käytetään kaikki energia välttämättömien muutosten jarruttamiseen. Suomi on viime vuosina panostanut korkean osaamisen alojen koulutusrahoituksen leikkaamiseen ja vaatinut EU:ssa erivapauksia hakata tärkeänä ilmastonmuutosta hillitsevänä hiilinieluna toimivia metsiään.
Pystyisimme aika paljon parempaan.

Veikka Lahtinen, Animalian kampanjavastaava

Entinen insinööri ja kartantekijä, nykyinen lumitaiteilija Simon Beck tekee kauniita, mandalamaisia kuviota kävelemällä lumessa. Beck on tehnyt myös kangaskuoseja Icebraker-yritykselle yhteistyössä Protect our wintersin kanssa. Voisi ajatella Beckin olevan ilmastoaktivistitaiteilija. Icebreakerin Steinkamp visioi: “Simonin taide näyttää symboloivan  taistelua ilmastonmuutosta vastaan. Kuten lämpenevät talvemme, ne kestävät vain hetken. Ihmisten, jotka todella ymmärtävän niiden kauneuden ja merkityksen täytyy arvostaa niitä.” Kiinnostavaa on, että Beck Destinations magazinessa 2016 sanoo, että hänen työnsä ovat pääasiallisesti esteettisiä, eikä niissä ole syvää viestiä.
Voiko ilmastoaktivismi omia tarkoituksiinsa taidetta joka näyttää sisältävän ominaisuuksia/viestejä, joita taiteilja ei alkunperin tarkoittanut?

Artsy.netin artikkeli luettelee yhdeksän ilmastokeskustelua johtavaa taiteilijaa, joiden työt eivät ulkonäöllisesti kerro yhtään enempää ilmastonmuutoksesta kuin Simon Beckin lumitaide. Beckista he eroavat omalla kantaaottavuudellaan: taiteiljat Laitinen, Rahmani, Denes, de Vries, PearlDamous, Hall, Goldsworthy, Krajcberk ja Molines Gordo ovat itse liittäneet teoksensa ilmastonmuutokseen.

Teoksen kauneutta korostamalla siitä on mahdollista tehdä myös vaaraton. Jos taideteos on pelkästään esteettinen, itsenäinen ja riippumaton taiteilijasta, teoksen varsinainen luoja voi olla vastaanottaja. Taideteorian piirissä on erilaisiä käsityksiä siitä kuka määrittelee taiteen sisällön tai merkityksen. Danton mukaan teos ei voi merkitä enempää kuin taiteilija on  tarkoittanut. Tästä poiketen virkaveli Barthes puolestaan toteaa, että taiteessa ei ole tärkeää oikea tulkinta, taiteilijan intentiot, vaan se mikä tekee teoksesta kiinnostavan. 

Jos lähtokohdiltaan niin sanotusti epäaktivistisen taiteilijan töissä nähdään aktivistisia piirteitä, ehkä taiteilijakin alkaa uskoa asioihin, joita muut ihmiset näkevät hänen töissään? Beck on taatusti suosionsa myötä oivaltanut töidensä kommukatiivisen voiman. 2017 Atlas obscura-nettilehden artikkeli ilmoittaa Beckin kertoneen Accu Weatherille, että hänen töissään on myös ympäristöviesti: ”Lumi on kaunista, tarvitsemme lunta. Me tarvitsemme talvea ja meidän ei pitäisi toiminnallamme häiritä sitä liian paljon.”  Samoin vuosi sitten The Natural Resources Defence Councilin jutussa Beck ympäristölausuntona ilmoittaa "arvostansa talvea ja lunta." Samankaltaisen ympäripyöreän ympäristöviestin voisi antaa myös öljy-yhtiön johtaja. Mikä aiheuttaa Beckin, tai yleisesti ihmisten laimeuden ja varovaisuuden, ilmastonmuutoksesta puhuttaessa?

Beck ei omalla nettisivullaan puhu ilmastonmuutoksesta, vaikka lumisten seutujen kanssa tekemisissä olevana ihmisenä hän varmasti  todistaa ilmastonmuutoksen näkyviä vaikutuksia. Saamallaan julkisuudella ja taiteensa välityksellä hän voisi olla todellinen ilmastovaikuttaja. Toki on myös mahdollista, että Beckille on pistetty sanoja suuhun. 
Tältä istumalta taidan lähettää Simon Beckille viestin ja kysyä hänen mielipidettään ilmastonmuutoksesta.

​Sonja Salomäki/ Ilmastokanavan taiteellinen vastaava

​

​

​Onko ihminen luomakunnan kruunu vai haitallisin eläin, jota maa päällään kantaa?
Tuleeko vuodesta 2018 jälleen kuumin vuosi mittaushistorian aikana?
Voisiko ilmastoahdistuksen kanavoida kasvissyöntiin?

Jatkuvan talouskasvun tavoittelun oheistuotteena ihminen on aikaansaanut maapallolla kohtalokkaita muutoksia. Keskiluokkaisen kulutuksen yleistymisen myötä myös eläintuotanto on paisunut siinä määrin suureksi, että se aiheuttaa noin viidesosan ilmastonmuutosta kiihdyttävistä päästöistä – yhtä paljon kuin liikenne. 
Näin ollen kasvissyönti tai vegaanius oman elämäntilanteen mahdollistamissa puitteissa voidaan lukea suoraksi toiminnaksi, joka lisäksi vähentää ilmastoahdistusta.

Vegaanihaaste vie ajatukset käsitykseen ihmisestä luomakunnan herrana; ilmastonmuutoksen aikakautena moinen titteli vaikuttaa varsin vinoutuneelta. Lähtikö maailmankatsomus hakoteille jo 1700-luvulla valistuksen aikaan, jolloin luonto nähtiin vain valjastettavana luonnonvara-aittana, maailma koneena ja ihminen koneen käyttäjänä? 
Ihminen yhteiskuntajärjestelmineen ja tieteellisine saavutuksineen on väistämättä riippuvainen planeetan muusta elämästä. Tästä osoituksena ovat ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen.
Nyt jos koskaan tasapainon olisi parempi tavoite kuin  jatkuva kasvu, korkea elintaso ja kulutus.

Vegaanihaasteen sivuilla kerrotaan, että ”suomalaisten ilmastovaikutuksista neljännes ja kulutuksen kaikista ympäristövaikutuksista jopa 40 prosenttia perustuu ruokavalintoihin.”  Ilmastovaikutusten ohella sivulla luetellaan myös lukuisia muita päteviä ja hyviä syitä vegaaniudelle. Yksi erittäin painava syy on myös oma terveys!

Vegaaninen kuukausi voi äkkiseltään olla liian haastava, onneksi myös osa-aika-kasvissyönti, ilman aikarajoja, elämäntilanteen ja resurssien mukaisesti, on erittäin arvokasta ilmastoaktivismia. Norppa, jääkarhut ja uhanalaiset talvet mielessä vähentäkäämme eläintuotteiden kulutusta; ei pelkästään tammikuussa, vaan kohtuudella ja sitkeydellä vuoden ympäri!

Ilmastokanavan heinäkuun ilmastoteos tulee käsittelemään eläintuotannon ongelmia ilmastonmuutoksen kannalta. Tuolloin kuukauden taiteilijoina ovat Kyösti Salokorpi ja Ronya ja järjestöparina Animalia. Aktivismitaiteenlajina on pop-musiikki.

#vegaanihaaste #ilmastoteos #aktivismitaide 

Ilmastokanavan Instagram-tilillä on havaittu elämää! Amerikkalainen shoppauksen huuruinen päivä Black Friday on Suomessa otettu vastaan selväjärkisemmällä Älä osta mitään - teemalla. Myös Ilmastokanava  on tuottanut omia  somevideoita ostoshuuman laannuttamiseksi. Ylikulutusjuhla kasvattaa roimasti kansalaistemme hiilijalanjälkeä ja hetken talouskasvu kääntyykin kavalaksi Telluksen lämpötilaa nostattavaksi kuumotuskaruselliksi.

#äläostamitään #ilmastokanava #jokaisenilmasto

https://www.sitra.fi/artikkelit/missa-ilmastonmuutos-siella-vetela-media/
https://www.sitra.fi/artikkelit/katso-tubettajien-videot-tulevaisuudesta/
​