Ilmaston maapallonlaajuinen nopea lämpeneminen on yksi ihmiskunnan ja maapallon tämän hetken suurimmista haasteista. Ilmaston lämpenemistä ja kylmenemistä on tapahtunut aina. Ensimmäistä kertaa maapallon historiassa ihmisen vaikutus on muuttanut ilmastoa niin nopeasti, että muiden eliölajien on vaikea sopeutua muutokseen. Koska ihminen on riippuvainen muista eliölajeista sekä luonnon monipuolisuudesta, ovat myös ihmisten elinmahdollisuudet uhattuna.
|
Ilmastonmuutosta aiheutuu kasvihuonepäästöistä, joita ovat hiilidioksidi ja ilmaan kertyvät ihmisen luomat kemialliset yhdisteet kuten freonit. Yksittäinen kuluttaja aiheuttaa päästöjä eniten asumiseen, liikkumiseen ja ruokaan vaikuttavilla valinnoilla. Euroopan komission mukaan ilmastonmuutosta lisäävät:
Omalla toiminnallamme voimme myös hidastaa ilmastonmuutoksen etenemistä: tekemällä yhdessä päätöksiä kulutuksen vähentämiseksi, lisäämällä kierrätystä ja materiaalien uusiokäyttöä sekä suosimalla uusiutuvia energian tuotannon muotoja. Kuva: Suvi Parrilla
|
Taide on osa jokapäiväistä elämää ja se ilmenee hyvin kokonaisvaltaisesti monessa eri muodossa. Ihmiset ovat kautta aikojen ilmaisseet itseään taiteen keinoin. Taiteelle on yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijää. Taiteen määritelmät ja rajat myös muuttuvat ajan kuluessa. Taide oli pitkään käsityöläisyyttä, joka usein palveli vallitsevia oloja. Vasta renesanssin aikakaudella syntyi ajatus itsenäisesti luovasta taiteilijasta, jonka tänä päivänä tunnemme.
Taide on kautta historian heijastanut kunkin aikakauden vallitsevia oloja. Historiassa vaihdelleet taiteen tyylisuunnat perustuvat pohjimmiltaan juuri yhteiskunnan silloiseen tilanteeseen. Taiteen avulla voidaan nostaa esille yhteiskunnan epäkohtia, lisätä tietoisuutta niistä ja sitä kautta pyrkiä vaikuttamaan niihin konkreettisesti. Taide vetoaa ennen kaikkea ihmisen tunteisiin ja inhimillisyyteen ja juuri tämä on sen ehdoton vahvuus, johon vaikuttaminen perustuu. Taiteen avulla voidaan herättää keskustelua mm. tabuista, rajoista, normeista, sosiaalisista käyttäytymistavoista, poliittisesta toiminnasta tai mistä tahansa asiasta, mitä taiteen tekijä haluaa kommentoida. Kuva: Sakari Kannosto, Sakari Kannoston ja Omnian puualan artesaaniopiskelijoiden veistos "Oksa" (2018)
|
Ilmastokanava -hankeessa taiteilijat ovat tehneet taidetta ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Kukin taiteilija on tehnyt yhteistyötä eri järjestön kanssa. Kullakin järjestöllä on ollut oma ilmastonmuutos-teemansa ja näkökulmansa.
Alla olevien linkkien ja tehtävien avulla opettajat voivat opiskelijoiden kanssa käsitellä koulussa tai kerhoissa ilmastonmuutoksen kysymyksiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivän taiteen kautta. |
Tutustu alla oleviin www-sivuihin ja kerää tietoa aiheesta kasvissyönti ja ilmastonmuutos.
ANIMALIA www.animalia.fi ILMASTO-OPAS https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/ab196e68-c632-4bef-86f3-18b5ce91d655/ilmastomyotainen-ruoka.html WWF https://wwf.fi/vahemman-lihaa-lautaselle/ |
Minkälaisia vaikutuksia kasvisruokavaliolla on ilmastonmuutokseen?
Katso Kyösti Salokorven ja Ronyan musiikkivideo. |
Mikä on mielestäsi videon sanoma?
Kirjoita omat biisin sanat kasvissyönnin lisäämisen vaikutuksesta tulevaisuuteen? Kuvaa / kuvatkaa oma video, joka kuvastaa samaa sanomaa kun biisin sanat, joihin video tehdään. |
Tutustu Hiilivapaan Suomen nettisivuihin sekä muihin vapaavalintaisiin sivuistoihin, jossa käsitellään fossiilista polttoaineista luopumisen vaikutuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hiilivapaa Suomi https://hiilivapaasuomi.fi/ Maan Ystävät http://www.maanystavat.fi/ryhmat/hiilivapaa-suomi Tee keräämäsi tiedon pohjalta tiivistelmä aiheesta; yritä vastata kysymyksiin. Miksi fossiilienergia on haitallista ympäristölle ja miksi se aiheuttaa ilmastonmuutosta? Mitä vaihtoehtoja fossiilienergian tilalla voidaan käyttää? Tee ja/tai tehkää ryhmässä noin 2 min video, jossa valitsemallanne tyylillä ilmaistaan, miksi fossiilienergiasta pitäisi luopua ja siirtyä muihin energiantuotantotapoihin. |
Kuva: Hiilivapaa Suomi
|
Tutustu Suomen Attacin nettisivuihin ja etsi tietoa aiheesta “Talouspolitiikan vaikutus ilmastonmuutokseen”. Voit käyttää myös muita sivuja tutustuttuasi ensin Attacin sivuihin.
www.attac.fi |
Miten eduskunta ja hallitus voivat mielestäsi vaikuttaa ilmastonmuutoskysymyksiin?
Minkälaisia vaikutuksia taloudella on mielestäsi ilmastomuutokseen? Tutustu Eino Santasen tekemiin graafisiin runoihin ja Ilmastokanavan runokilpailun voittajateokseen "Alttiimpia rakkaudelle". |
Tutustu Suomen Tulevaisuuden Tutkimuskeskuksen nettisivuihin ja ota selvää mitä ovat tulevaisuuden tutkimuksen perusajatukset. https://tulevaisuus.fi/ Miten tulevaisuuden tutkimuksen kautta voidaan lähestyä ilmastonmuutoskysymyksiä? Tutustu Karstein Volllen sarjakuvaan "Syklit". Minkälaisen tulevaisuusvision näet Vollen sarjakuvissa? Piirrä oma sarjakuvavisiosi aiheesta: minkälainen olisi yhteisen maapallomme ihannetulevaisuus? |
|
|
Tee oma kuvituksesti valitsemaasi tarinaan tai valitse toinen tarina kuvitettavaksesi. |
|
Kirjoita oma tarina, joka käsittelee ilmastonmuutosta valitsemastasi näkökulmasta.
|
|
Inverno: TALVEN TAITAJAT | |
File Size: | 1605 kb |
File Type: |
Azazello: AURINKO.pdf | |
File Size: | 3268 kb |
File Type: |
Anttoni Lajoma: MAAILMAN RIKKARUOHOT.pdf | |
File Size: | 3296 kb |
File Type: |